torstai 9. kesäkuuta 2016

Saunakoira

Nyt on muutama päivää vietetty loman alun jälkeen. Alkuviikko on mennyt mökkeillessä.

Nyt, kun ollaan parina päivänä käyty saunassa, on tullut huomattua, että Sirkku nauttii siellä käymisestä enemmän kuin aiemmin. Voi tietenkin johtua tästä säästäkin...järkyttävä tuuli.

Joka kerta Sirkku on ollut jo siellä saunan ovella odottamassa, kun olen sinne itse päässyt. Viime vuonna en muista, että olisi ollut. Ja kun oven avaa, niin tuo hyppää suoraan ylimmälle lauteelle.

Ja eilenkin, kun Sirkun aioin ulos pistää, niin tuo oli itse toista mieltä. Oli jo tullut lauteilta alas, mutta kun avasin oven, tuo hyppi heti takaisin ylös, eikä ollut kuulevinaankaan, kun yritin käskeä menemään ulos. Täytyi nostaa alas ja työntää ovesta ulos.

Sirkku saakin nyt jäädä nauttimaan mökkielämästä ja saunomisesta, kun lähden itse takaisin Tampereelle. Oma viikonloppu meneekin näyttelyissä ja livemusiikkia kuunnellessa. Yöt meneekin sitten muutaman tunnin unilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti